Ateistista uskovaksi

Matkani alkoi oikeastaan jo jonkin aikaa sitten, vaikka en sitä ehkä itse vielä tajunnut. En ole kasvanut uskonnollisessa kodissa, olen ollut ateisti/agnostikko koko elämäni, mutta uskonnot ovat kyllä kiinnostaneet minua aina. Ajattelin uskonnoista, että ”jotkut ne tarvii uskontoa, että pärjäävät”, enkä todellakaan laskenut itseäni näihin jotkuihin. Kaikki uskonnot olivat samalla viivalla ja yhtä hölynpölyä minun mielestä, mutta jos joku uskoi, niin se oli minulle ok.

Sitten aloin miettimään maailman menoa ja huomasin seuraavani monia kristittyjä, jotka olivat rohkeita sellaisina aikoina, kun muut menee tuulen mukana milloin minnekkin. Heillä näkyi olevan perusta, kallio jolla he seisoivat, joka ei heilahdellut tuulien mukana. Aloin miettimään, ehkä kristinuskossa on sittenkin jotain… Hmm.

Mutta en nähnyt itseäni uskomassa Jeesukseen ja ylösnousemukseen, enkä mihinkään Raamatun ihmeisiin. Se kuulosti samalta kuin uskominen joulupukkiin. Mietin, miten voisin uskoa tähän? Päätin, että teen niitä asioita, joita uskovaiset tekevät: liityin kirkkoon, kävin aikuisrippikoulun, luin Raamattua, rukoilin (se oli todella vaikea aloittaa, tuntui ihan tyhmältä puhua itsekseen). Aloin seurata enemmän kristillisiä podcasteja kuten Girls Gone Bible ja kuuntelemaan joitakin saarnoja esimerkiksi Stephanie Ike Okafordilta (hänestä kuulin tuossa podcastissa).

Vieläkin oli se ongelma, että vaikka aihe kiinnosti minua paljon, en vain uskonut. Halusin kyllä uskoa, olin valmis siihen. Jossain tuli vastaan lause, että epäuskon vuoksi voisi rukoilla, joten rukoilin ”auta minua minun epäuskossa, anna minun nähdä mikä on totta.” Pyysin rukouksissa myös pyhää henkeä itselleni ja sen sain. ♡

Jonkin aikaa tämän jälkeen YouTube feediini tuli videoita, joissa demoneja manifestoituu ihmisissä ja heidän puolesta rukoillaan. Miten, että mitä tämä oikein on… Katsoin niitä jonkin verran ja ajattelin, että voiko nämä olla tottakaan. Mutta huomasin, että mitä enemmän videoita katsoin ja rukouksia kuuntelin, jokin henki sisälläni ärsyyntyi ja pääni alkoi hiljalleen tekemään ”ei” liikettä näitä katsellessa. Aloin yskimään ja yökkimaan ja siinä vaiheessa olin varma, että minulla on jokin tällainen paha henki, saastainen henki, demoni.

Yritin ensin itse päästä siitä eroon, mutta lopulta päädyin pyytämään ateistimiestäni auttamaan minua. Sanoin, että minussa on joku henki ja se pitää käskeä lähtemään Jeesuksen nimeen ja voisitko tehdä sen kiitooos. Hän tuijotti minua epäuskoisesti ja sanoi hitaasti ookoo… (vähän naurattaa nyt tämä :’D)

Aloimme siis häätämään tätä henkeä, josta se ärsyyntyi yli kaiken ja manifestoitui kunnolla. Mieheni sanoi, että silmäni muljahtivat päässä ja näytin siltä, että saan jonkun kohtauksen. Taisi se vastata joihinkin kysymyksiinkin, kertoi nimensä ja mistä oli tullut (sukupolvien takaa, noituudesta). Noh, oksensin ja yskin. Mutta se ei lähtenyt.

Lopulta päädyimme rukoilemaan jumalalta enkeleitä avuksi ja kas vain! Silmäni olivat kiinni, mutta näin valon saapuvan ja tulevan aina lähemmäs, kunnes se riuhtaisi hengen pois ja minä kaaduin lattialle kuin märkä rätti. Mieheni oli niin vaikuttunut tästä näystä, että luopui ateismistaan sillä sekunnilla. Tilalla oli tyhjä ja rauhallinen olo, tuntui todellakin siltä kuin jokin olemus (jonka olemassaolosta en edes tiennyt aikaisemmin) on nyt poissa.

Ja minulle se oli kuin saavillinen jääkylmää vettä niskaan, ihan kuin Jumala olisi sanonut ”halusit nähdä mikä on totta, tässä olis”. Ja sitä on niin vaikea kiistää mitenkään kun on sen itse kokenut, mutta muille tämän asian selittäminen on ollut todella vaikeaa. Että henkimaailma on oikea, on enkeleitä ja demoneja, Jeesus on ainoa oikea elävä Jumala, ja hän auttaa kun pyydetään. En ikinä unohda sitä, että hän lähetti enkelinsä. <3

Kun kerroin tästä äidilleni (joka ei ole uskovainen), hän sanoi, että oli nähnyt tuosta unta pari vuotta sitten. Että minulle tapahtuu tuollainen kohtaus.

Tämän jälkeen olen lukenut Raamattua uusin silmin ja tuntuu, että mun tajunta räjähtää aina, kun avaan sen kirjan. Olen lukenut sitä aikaisemminkin, mutta nyt tuntuu että ymmärrän. Ja kuinka paljon siinä puhutaan pahoista hengistä! Miksen tiennyt näistä aikaisemmin? Nyt katson kauhulla elämääni ateistina, koska tuntuu siltä kuin olisin ollut vain avoin ovi kaikelle pahuudelle mitä henkimaailmassa vaeltaa.

Olen aikoinani kärsinyt unihalvauksista, painajaisista, negatiivisista ajatuksista (en ole hyvä missään, kaikki vihaa minua jne.), rampauttavasta ujoudesta, pelkotiloista… Huh. Kaikesta näistä olen päässyt pikkuhiljaa eteenpäin, koska päätin että en enää kuuntele ajatuksiani. Nyt ymmärrän mikä niiden takana todella oli. Tukahduttava, puristava, ilon varastava henki.

Minun tarinani uskoon tulemisesta on aika dramaattinen, mutta ehkä sellaista paatuneet ateistin aivoni tarvivatkin, kunnon ravistuksen. Kaikki ateismi lähti minusta ja miehestäni kyllä kerralla.

Ja jos olet ei-uskovainen ja eksyit tänne lukemaan tätä artikkelia, ymmärrän epäuskosi. Olinhan minäkin ennen ateisti, jonka mielestä kaikki muu oli hömpötystä paitsi evoluutioteoria. Mutta tämä on totta. Usko Jeesukseen on paras asia mitä elämällä voi tehdä, ja uskon täysin, ettei kukaan voi koskaan todella tuntea itseään ilman Häntä. Epäröin aluksi, että kerronko tosiaan omasta kokemuksestani tästä, mitä ne ihmiset ajattelee, mutta sitten tajusin, että vain sillä on välliä, mitä Jumala minusta ajattelee.

Olisi kiinnostavaa kuulla teiltä lukijoilta omakohtaisia kokemuksia henkimaailmasta. Jos haluatte, niin jakakaa toki oma todistuksenne Jeesuksesta, miten hän on teitä auttanut tai oma uskoontulemisen hetkenne! 🙂 Voin koota kommenteista oman postauksensakin, jos niitä kertyy sen verran.

Uskominen Jeesukseen on sydämen asia, etsivä löytää ja kysyjälle vastataan, kun etsit Häntä avoimin sydämin. ♡