Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: »Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.» Luukas 18:15-17
Tämä on ihana kohta Raamatusta, pohtimisen arvoinen. ♡
Lapsuudessa muistan pohtineeni Jeesusta, sitä tyyppiä, josta puhuttiin uskonnon tunnilla. Niistä tunneista tuli minulle aina lämmin ja mukava fiilis, varsinkin silloin kun puhuttiin Jeesuksesta. Olisinko ollut 7 tai 8? Milloin nyt uskontoa alettiin opettamaan ysärillä. Tuolloin toisinaan kun menin nukkumaan, kuiskasin Jeesukselle: jos olet olemassa, laita kolikko tuohon seinän rakoon. Tai tyynyn alle. Kai ajattelin, että kun hammaskeijukin jättää kolikon, niin miksei Jeesuskin. Aamulla pettymys oli oikeasti suuri, kun siellä ei ollutkaan mitään. Nyt asia vähän naurattaa. Teittekö te tällaisia juttuja? 😅
Lapsenmielisesti häntä etsin ja kuuntelin korvat höröllä uskonnontunneilla. Kenellekään en sanonut, että aihe kiinnostaa minua. En koskaan kysynyt kysymyksiä, ainakaan muistaakseni. Lapsena olin todella ujo. Lopulta en myöskään etsinyt tai edes ajatellut Jeesusta, muuta kuin monen monta vuotta myöhemmin. Perheeni ei ollut uskonnollinen millään tapaa. Nyt kun asiaa miettii, niin lapsena Jeesus tuntui jotenkin luonnollisesti heti oikealta ja hyvältä asialta, vaikken asiasta juuri mitään ymmärtänyt.
Mietinkin nyt, miten puhua omalle pojalleni Jumalasta. Haluan, että uteliaisuus ja into säilyy, eikä aiheesta tule ahdistava tai pelottava, kuten kuulen joidenkin toisten lapsuudessa olleen. Me poikani kanssa rukoilemme yhdessä pieniä rukouksia, kiitämme Taivaan Isää ja mieheni kanssa puhumme aiheesta poikani kuullen. Haluan, että hän tietää, että Jumalalle voi puhua ja että Jumala kuulee kyllä. Hän on toki vielä niin pieni, ettei ihan hirveästi keskusteluun osallistu…
Miten te puhutte lapsillenne Jumalasta tai miten kristinusko näkyy teidän arkielämässä lasten kanssa? lastenkirjavinkkejä otetaan myös vastaan. 🙂
Kirjoitan tähän loppuun vielä poikani lempi kohdan Anna-Mari Kaskisen Pienen iltarukous kirjasta, jota iltaisin luemme:
Vaikka sataa, vaikka tuulee
vaikka myrskyää,
Taivaan Isä kyllä kuulee.
Yksin en nyt jää.
Myrsky riuhtoo puita pihan,
minä rukoilen.
Vaikka kuiskaan hiljaa ihan,
Isä kuulee sen.
P.s. Poistin edellisen postauksen harkinnan jälkeen, koska se ei ehkä ollut sitä mitä haen tällä blogilla kuitenkaan, enkä halua että se jää tänne kummittelemaan ja karkottamaan ihmisiä. En todella tiennyt että aihe on niin jakava. Kiitos kuitenkin keskustelusta Aino ja Minna. 🙏😊
Ihana tuo poikasi lempikohta Kaskisen kirjasta ❤️ Ja olipa sinulla hauska rukous lapsena! Varmasti pettymys olikin suuri 😆 Kyllähän sitä lapsena rukoilee hassuja juttuja, mutta omalta kohdaltani ne ovat tainneet jo unohtua. Harmi ettet sitten löytänyt Jeesusta silloin lapsena, vaikka lähellä jo olit. Mutta hyvä että nyt olet löytänyt ❤️🙏
Lapselle uskonasiat ovat tosiaan luonnollisia, ja lapsena sitä ottaa luottavaisesti kaiken vastaan eikä kyseenalaista. Ei siis ihme, että Jeesus asetti lapsen uskon meille esikuvaksi.
Minulla ei ole lapsia, ja olen ihan pihalla nykyisistä lastenkirjoista, joten en osaa antaa vinkkejä. Mutta netissä on onneksi kristillisiä verkkokauppoja, joista voi etsiä.
En muista edes oman lapsuuteni kristillisistä kirjoista kuin yhden, joka oli minulle tosi rakas. Olenkin jo pitkään halunnut lukea sen uudestaan ja katsoa, vieläkö pääsisin siihen vanhaan tunnelmaan 😊 Sen nimi on Hämäränhyssyssä tapahtuu, ja se kertoo uskovan lapsiperheen elämästä. En yhtään muista mitä kaikkea siinä oli. Ainakin joskus alakouluikäisenä se oli minulle iso juttu. Mutta on nyt jo ”ikivanha” kirja, kun luin sitä 40 vuotta sitten 🤗
Täytyy selailla niitä verkkokauppoja. Ompas kerrassaan ihana nimi sun lapsuuden kirjalla! 😀 Täytyy katsoa löytyiskö sitä täältä kirjastosta.
Pienille lapsille suunnattuja kristillisiä lastenkirjoja on kai lähinnä juuri nuo rukouskirjat ja lastenraamatut. Itse olen lukenut enemmän nuortenkirjallisuutta. Tuota Hämärän hysssyssä tapahtuu -kirjaa katsoi, löytäisikö sitä nettiantikvariaateista, kun kiinnosti, niin kyllä löytyy. Siinä Vaahteraisen lapset seikkailevat. Tekisipä minunkin mieleni tutustua siihen, mutta se taitaa olla jo lähemmäs kouluikäisille suunnattu.
Täytyy vielä listä tuohon edelliseen postaukseeni, että lapselle täytyy tietysti kertoa lapsentajuisesti, mutta merkitsevää lapsen hengelliselle kasvulle on se, että kerrotaanko Jeesuksesta kuin satua vai, että hän on todellinen. Tämä sadun ja toden erottaminen hengellisissä lastenkirjoissa olisi tärkeää. Kuten itsekin totesit Jeesuksen ja hammaskeijun kanssa. Ei Jeesus ole taruhenkilö eikä Raamattu mikään satukirja, kuten joskus kuulee sanottavan.
Täytyypäs alkaa tutkimaan asiaa, tykätään lukea paljon kuvakirjoja, niin olisi kiva lukea Raamatullisiakin. 😀 Nuorille varmasti jo löytyy.
Raamattu ei tosiaan ole satukirja, ja Jeesus on todellinen, elävä jumala. <3
Sinulla on kiva blogi, toivottavasti jatkat sitä vielä ❤️ Ja toivottavasti minä ja Aino emme ihan tyrmänneet sinua. Siunausta sinulle sinne! 🙏
Kiitos! Ette te tyrmänneet, ei huolta. ❤️😄
No hyvä näin, tulee vain joskus murehdittua 🤗😄