Hei!
Kiva että löysit tänne uuteen blogiini. Kirjoitin aikaisemmin blogia nimeltä Kirjojen pyörteissä, mutta päätin aloittaa puhtaalta pöydältä uuden idean kanssa. Tämän blogin taustalla on uskoon tuleminen ja kristillinen pohdinta. Kirjat ovat edelleen osa blogia, sillä tykkään lukea paljon, mutta näkökulma on ehkä muuttunut.
Syy blogin aloittamiseen on oikeastaan sama, kuin aikoinaan kirjablogin aloitus: tykkäsin lukea, ja kaipasin yhteisöä, joka lukee samoja kirjoja ja tykkää samoista asioista. Nyt kaipaan sitä kristittynä, sillä en oikeastaan tunne lähipiiristäni ketään uskovaista. Jos he ovat, eivät ole sitä minulle kertoneet…
Olen ihan ”vauvakristitty” sillä en kasvanut uskonnollisessa perheessä, opin näitä asoita nyt tässä hetkessä. Sen tiedän, että uskon koko sydämelläni Jeesukseen ja luen Raamattua nyt uusin silmin. Kirjoitukseni ja pohdintani kannattaa siis ottaa siltä näkökulmalta, että olen ihan tavallinen tallaaja, joka pohtii uskontoa, maailman menoa, henkimaailman asioita ja Raamattua.
Toivotan tervetulleeksi kaikki jotka uskovat Jeesukseen tai etsivät häntä, olet sitten uudestisyntynyt eilen tai vuosia sitten, pappi tai tavan tallaaja kuten minä. Osallistu keskusteluun, kerro omista kokemuksistasi, jaa oma todistuksesi Jeesuksesta! Toivottavasti tämän blogin ympärille muodostuu ihana yhteisö. Minua kiinnostaa aivan hirveästi muiden kokemukset ja ajatukset kristinuskosta.
Luvassa siis pohdintaa henkimaailman asioista ja Raamatusta, oma todistukseni (ja toivottavasti monien muidenkin), kirjallisuutta ja kristillistä elämänmenoa.
Uusi blogisi vaikuttaa oikein hyvältä ❤️ Odotan innolla jatkoa! Ja toivottavasti muutkin lukijat löytävät tänne ja muodostuu sellainen ihana yhteisö. Siunausta matkaan! T. Minna / Kirjarikas elämäni
Kiitos Minna, mukavaa kun löysit tänne! ♡